auton vuokraus budjetti finnair hotellit las vegas lento nyc

400

Heipä hei pitkästä aikaa!

Päivitin hieman esittelytekstiä ja sen myötä lähti kirjoitusoikeus myös Jerelle.

Otsikon luku kertoo tämän päivän fiiliksestä. 400 yötä ja lähdemme takaisin Nykiin. Kaikki kolme yhdessä ja tällä kertaa myös lennämme yhdessä. Koska yhteiselo sujui viimeksi niin hyvin, oli Jere helppo kutsua mukaan uudestaan reissuun ja Jere oli tietysti innostuneena lähdössä mukaan.

Voisin hieman avata suunnitelmiamme ja budjettiamme. 400 yön päästä on jo vuosi 2018 ja elokuu. Pete sai jo vapauden pitää silloin lomaa ja minäkin sain jo suullisen lupauksen, että voin varata matkan. Kai se Jerekin nyt sitten loman saa silloin pitää? Toivottavasti.

Lennot

Pete on ottanut selvää lennoista ja tällä kertaa voi olla mahdollista, että lennämme New Yorkiin vaihdoilla. Budjettiexcelissämme lentoihin on varattu n. 1800€ eli n. 600€/naama ja nämä summat tulevat tämän hetkisestä Finnairin suorista lennoista. On silti hyvinkin mahdollista, että päädytään johonkin muuhun vaihtoehtoon, esimerkiksi Lontoon kautta lentämällä säästäisimme ainakin 600€.

Sisäisiin lentoihin olemme varanneet 650€. Jere tulee sekoamaan Las Vegasista ja sinne tietenkin suunnataan, koska kuka nyt ei haluaisi nähdä Jeren sekoavan.

Auto

Ja koska autoilu on niin mukavaa, helppoa ja edullista, olemme suunnitelleet vuokraavamme auton 15 vuorokaudeksi. Ja vaikka meitä onkin kolme, olen edelleen ainoa kuski. Auton vuokrauksesta olemme sopineet, ettei Jere maksa siitä senttiäkään (tietysti Jere saa osallistua bensakustannuksiin halutessaan). Viimeisen vilkaisun jälkeen Las Vegasin lentokentältä haettuna ja sinne palautettu auto maksaisi 15 vuorokaudelle hieman alle 600€ ja hinta koskee hieman suuremman luokan autoa.

Hotellit

Matkaan on varattu nelisen viikkoa. Lähtö lauantaina, paluu vajaa neljän viikon päästä torstaina.

Tämän hetken suunnitelmissa on yöpyä New York Cityssä 8 yötä, Vegasissa yhteensä 9 yötä ja matkan varrella 12 yötä satunnaisissa paikoissa. NYC:n hotelliin menee tietysti eniten rahaa ja sitä varten olemme varanneet 2400€, josta siis Jere kuitenkin maksaa kolmanneksen. Huomattiin, että 300€/yö NYC:ssä on ihan mukiinmenevä hinta meille, kun toiveissa on kuitenkin suurempi yhteinen huone. Viimeksihän yövyimme hotellihuoneessa, jossa oli erillinen makuuhuone ja vuodesohva. Toimi.

Las Vegasin hotelleihin olemme varanneet 1600€ (se viikonloppu on niiiiin kallista yöpyä siellä). Ja näissä muissa erinäisissä paikoissa, mitä olemme katselleet, yöpyminen maksaa lopuilta öiltä jotakuinkin 1750€ koko porukalta.

Ja vielä selvennykseksi, että koska matkaamme pariskuntana, jonka mukana on aviomiehen veli, joihinkin hotelleihin tulemme tekemään kahden huoneen varauksen. Riippuen aina kumpi tulee halvemmaksi; yksi isompi huone vai kaksi ns. tavallista huonetta.

Budjetin yhteenveto

Lennot 2450€

Auto 600€

Hotellit 5750€

Yhteensä 8800€ eli hieman alle 3000€/naama.

Näihin tunnelmiin…

usaIMG_4901

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *