auton vuokraus budjetti las vegas los angeles new york nyc phoenix sää universal studios

Lomasuunnitelmia

Kylläpä se aika rientääkin! Tuntuu, että ihan hetki sitten kirjoitin maagisesta neljästäsadasta ja nyt matkaan on enää kaksi viikkoa. Kun vuosi vaihtui, hehkutimme, että JES TÄNÄ VUONNA. Kun jäljellä oli puoli vuotta, hehkutimme sitä ja sitten hehkutimme sataa päivää, yhtäkkiä enää 60, sitten 50… Ja nyt hehkutamme enää KAHTA VIIKKOA.

Pieni muutos on tullut jo varattuihin hotelleihin. Olimme varanneet New York Citystä Marriotin hotellin, mutta jostain kumman syystä päädyimme kuitenkin varaamaan siitä samaisesta hotellista huoneen, jossa oltiin viimeksi. San Carlos, täältä tullaan…

New York City, New York

Mitä odotammekaan isolta omenalta? Hengailua, päämäärätöntä kävelyä ja ihan vain ruokaa ja kahvia. Pete odottaa kovasti Bryant Parkin fiilistelyä, minä odotan sitä yleistä kaaosta ja Jere odottaa… Itse asiassa en tiedä mitä Jere edes odottaa. Varmaan olutta?

Me ei haluta suunnitella liikaa. Viime reissullahan Pete sairastui ja ehkä se on yksi osasyy miksi ainakaan minä en oikein osaa suunnittelemalla suunnitella tulevaa matkaa. Miksi suunnitella liikaa, jos joku yksi pieni tai isokin juttu pilaa suunnitelman? Jos esimerkiksi suunnittelemme käyvämme maanantaina Coney Islandilla, mitä jos silloin sataa ihan kaatamalla? Ajattelimme mennä kaupunkilomalle ihan vain mututuntumalla. Teemme asioita, jos huvittaa. Teemme asioita, joita haluamme tehdä. Syödään, kun huvittaa ja mitä huvittaa.

No okei, on tässä tietysti vähän suunniteltu jotain. Jere bongasi mielenkiintoisen – vai pitäisikö sanoa juustoisen – ravintolan. Raclette on ehdottomasti koettava, kun tajusimme, ettei kyseessä olekaan ökykallis paikka.

Pete keksi hyvän idean. Jokainen valitsee Nykistä alueen, johon haluaa tutustua paremmin ja sinne sitten lähdetään kävelylle oikein ajan kanssa. Minä pohdin aluetta pitkään. Sain varmaan jonkun kolmenkympin kriisin, kun jostain kumman syystä Gossip Girl alkoi kiinnostamaan Netflixissä ja köh, sitä olen nyt tuijotellut ihan tarpeeksi. Wow, Upper East Side näyttää kivalta. Hei muuten niin näyttää Brooklyn. Hei missä ne nyt on, haluun tonnekin. HA, tosta mä oon kävelly! Okei, ehkä mä vähän googlettelin Manhattania tarkemmin, kun pohdin näitä asioita. Toki mietin Brooklyniä tarkemmin, mutta sitä puhuimme jo yhdessä, että siellä on käytävä uudestaan. Valitsin omaksi alueekseni Chelsean ja kävelyreitti yltää Villagen puolelle. Kävelyreittini sisältää… Itseasiassa en kerrokaan, sillä ei Pete tai Jerekään sitä vielä tiedä! Se jääköön yllätykseksi 🙂

Näiden lisäksi haluan ihan ehdottomasti kävellä uudestaan Brooklyn Bridgen. Tällä kertaa ilta-aika voisi olla aika kova juttu. Brooklynin puolelta saisi mageita kuvia auringonlaskun aikaan Danin, Jennyn ja Rufuksen kämpän hollilta. Krhm, okei, siis DUMBOsta.

Viimeksi käytiin One Worldissa ja nyt olisi kiva käydä taas Top of the Rockissa, Jerekin saisi uutta perspektiiviä kaupunkiin. Ja mun mielestä sieltä on nyt vaan miljoona kertaa kivemmat näkymät kuin One Worldista.

Halal Guys, Chick-fil-A, miljoonat delit, erilaiset limut ja mehut, kaikki tämä on koettava.

Las Vegas, Nevada

Jeren ensikosketus syntien kaupunkiin. Mitäköhän siitäkin tulee? Vegasissa ollaan kahteen otteeseen. Ensin muutama yö, sitten vuokrataan auto ja vielä ennen loman päättymistä viimeiset päivät ollaan Vegasissa.

Las Vegasiin emme ole tehneet suunnitelmia. Mietteissä on ehkä jonkun show’n katsominen, mutta tilannetta katsotaan lähemmin, ehkä vasta paikan päällä.

Olen etsinyt internetin valloittavasta maailmasta edullisia ruoka- ja juomavinkkejä. Fatburger kiinnostaisi ja Burgr’ssa olisi mielenkiintoista käydä. Olisi hauska myös pelata Stripin juomapeliä, katsotaan jos siitä saisi kokonaisen blogipostauksenkin. Seuraavana aamuna, kamalassa darrassa kirjoitettu juttu voisi olla hieno.

Olisi myös siistiä päästä tsiigaamaan maisemia High Rollerista, mutta pitänee tsekata miten budjetti antaa myöten. Myös Neon Museum olisi varmasti todella huikea paikka, mutta koska alunperin luulin, että paikkaan olisi vapaa pääsy, melkein 20 dollarin pääsymaksu hieman mietityttää… Varmasti siis ihan sen arvoinen, mutta mutta…

Mä toivon tietysti, että pääsisin ampumaan uudestaan. Se oli aivan mieletön kokemus ja haluaisin nyt olla parempi!

Phoenix, Arizona

Tapaamme jälleen, kuuma Phoenix. Tämäkin on Jeren ensikosketus Arizonaan. Veikkaan, että kuumuus tulee jo Las Vegasissa Jerellekin yllätyksenä, mutta voi apua, Phoenixissa vasta kuuma onkin! Alunperin oltiin suunniteltu öitä Phoenixiin enemmän, mutta Peten kanssa tultiin siihen tulokseen, että neljä yötä riittää varmasti ihan hyvin. En usko, että käydään uudestaan eläintarhassa, mutta edellisellä kerralla meiltä jäi näkemättä Hole in the Rock, koska ei vaan löydetty perille, ajettiin vaan ympyrää 🙂 Se voisi olla ihan hyvä liikuntamuoto ja ihan riittäväkin.

Uskon, että Phoenixissa aika menee lähinnä siinä yhdessä ja ainoassa ostoskeskuksessa, jossa on KATTO. Siis kyllä, Phoenixissa on vain yksi ostoskeskus, joka on “inside mall”.

Phoenixissa voisi kokeilla menestystä Dave & Bustersilla ja tsekata mitä tuliaisia tällä kertaa voisi voittaa sukulaislapsille, haha.

Los Angeles, California

Vielä ennen viimeisiä päiviä Vegasissa vietämme aikaa Los Angelesissa. Hotelli on varattu Anaheimista, suht läheltä Disneylandia, jossa olisi pirun siistiä käydä, mutta lippujen hinnat on jotain niiiiiin uskomattoman älytöntä, että kyseinen puisto saattaa jäädä meiltä näkemättä. Saas nähdä…

Rannalla on pakko käydä, koska Jere haluaa päästä esittelemään sixpackiaan muille. Kuutta bisseä siis.

Kävimme Peten kanssa kaksi vuotta Universal Studiolla ja voi että se oli NIIN mahtava paikka, että ainakin sinne mennään! Ollaan varmoja, että Jerekin tykkää paikasta ja tällä kertaa menemme sinne hyvissä ajoin (sanokaa mitä vain, matkakumppanit, mä sitä autoa ajan, niin mä päätän koska lähdetään). 😀

Vielä budjetista

Neljänsadan päivän postauksessa kerroin budjetista ja siinä kerroin, että budjetti on n. 3000€ per naama. Tähän kuuluu siis hotellit, lennot ja auto. Ei ruoka, juoma, bensa eikä mikään muu. Tällä hetkellä yhteisbudjetti on hieman alle 8000€, josta auto syö 425€, josta Jere siis ei maksa mitään.

Tämän perusteella voi siis ajatella, että kylläpä meni kivasti. Pystyimme nipistämään kaikessa. Pete lupaili kertoa lisää lennoista, joissa teimmekin ihan hyvän säästön.

Ensi kertaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *