hotellit lento new york

Nyt se alkoi

Lumikk0 kirjoitti:
Tänään. Se. Tapahtuu. Aloitimme meidän lomamme, jota olemme jo vuoden odottaneet.
Aamulla huomasi tiettyä jännitystä sekä odotusta ilmassa. Minuutit tuntuivat etenevän hitaasti ja vielä piti viimeiset asiat pakata. Ärsyttävää. Päätimme kaikesta huolimatta lähteä kyydillä lentokentälle ja se oli todella hyvä idea. Saavuimme yli kolme tuntia ennen lentoonlähtöä kentälle, joten meillä oli enemmän kuin aikaa. Shoppailimme hetken (taisi mennä 10 minuuttia) ja käteen jäi ripsari (ei minulle J). Hetken kahvilassa istumisen jälkeen suuntasimme kohti kansainvälistä aluetta, josta ei ole paluuta. Ei olisi kannattanut, sillä meillä oli vielä viimeiset lehdet ostamatta ja huomasimme, ettei kansainväliseltä puolella ole todellakaan yhtä iso lehtivalikoima. Noh, virheistä oppii ja sillai.
Aika lentokentällä meni hujauksessa ja pian olimme jo siirtymässä koneelle. Kone lähti normaaliin tapaan vähän myöhässä.
Lento meni alkua lukuunottamatta todella hyvin. Tarulla kävi harmillisesti siten, että hänellä ei IFE ei toiminut oikein vaan näytti ainoastaan tylsää ”missä olemme” karttaa (Tarun mielestä, ei minun J). Tästä alkoi muodostua pieni haitta, mutta onneksi Finnairin henkilöstö korjasi sen kuntoon. Ruoka oli todella hyvää (ruoka ja välipala) sekä juomaa riitti (virvokkeita) tiettyyn pisteeseen saakka. Aina silloin tällöin esiintyi pientä turbulenssia, mutta muuten lento oli todella tasainen ja meillä oli onneksi myötätuuli, joten olimme 30 minuuttia etuajassa.
JFK:lla yritimme kiirehtiä sillä Finnairin kone oli täynnä matkustajia (yli 250) ja meidän koneen takana tuli Air Berliinin kone, joka todennäköisesti on myös täynnä matkustajia (yli 250), joten halusimme kiirehtiä, ettemme joutuisi näiden kaikkien ”taakse” jonossa. Viimeksi meillä meni maahantulotarkastuksessa yhteensä sellaiset kolme tuntia. Nyt meidän onneksemme ei ollut jonoja juurikaan, vaan pääsimme todella nopeasti maahantulotarkastukseen. Tarkastuksen jälkeen laukku löytyi nopeasti ja olimme ulkona 20 minuuttia laskeutumisen jälkeen. Meillä kävi hyvä tuuri.
Meitä ei juurikaan väsyttänyt, joten päätimme, että menemme julkisilla. Hyppäsimme JFK AirTrain junaan ja tietenkin, menimme väärään suuntaan. Tämä on verrattavissa Helsingin Metroon; Olemme menossa Mellunmäkeen, mutta menemmekin Vuosaareen. On ne jotkut vaihdot vaikeita. Korjasimme tilanteen helposti ja nopeasti, jonka jälkeen olimmekin jo Jamaicalla (ei siinä maassa). Pienen metrokorttihässäkkäsähäilyn jälkeen olimme menossa kohti Manhattania. Vielä metrossa pohdimme, mitä teemme ja päätimme, että menemme metrolla Lexington Avenuelle ja vaihdamme 6 metroon, jossa menemme yhden aseman eteenpäin Grand Central Terminaaliin. Emme olleet varmoja, satoiko vettä vai ei, joten päätimme, että jos vettä ei sada, kävellään hotellille. Onneksi ei satanut, joten otimme nokan kohti hotellia.
Hotellilla kysyimme huoneen päivittämistä vielä vähän isompaan ja meidän onneksi se onnistui. Hintaa sille ei tullut juuri mitään ja tällä hetkellä meillä on meidän asunnon pintalaa vastaava huone varattuna. New Yorkin keskustasta. Mitäs ihmettä? Pientä sähläystä hotellilla oli ylimääräisen patjan sekä puhelimen kanssa, mutta muuten, aivan loistavaa.
Tuli valvottua melkein 24 tuntia ja minä heräsin 4:30 paikallista aikaa, Taru vajaa puoli tuntia sen jälkeen. Joten jaksoimme vähän pidempään kuin viime kerralla.
Nyt ulos! Olemmehan vihdoin täällä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *