hotellit

Ongelma ratkottu?

Meillä oli ongelma rantaloman kanssa. Virginia Beach houkutteli meitä takaisin, mutta Myrtle Beach kiinnosti myös. Kummastakaan emme kuitenkaan löytäneet hotellia, joka olisi sopinut tarpeisiimme ja vaatimuksiimme, jotka osoittautuivat todella hankaliksi.

Ongelmasta blogiin kirjoitettuani kuitenkin tajusin, että olimme ehkä kuitenkin hieman pikkumaisia. Virginia Beach houkutteli enemmän, joten sanoin Lumik0lle, että hei ihan oikeesti ollaanko me nyt ihan tyhmiä. Tehtiin ratkaisu miltei heti postauksen lähettämisen jälkeen ja niin siinä kävi, että varasimme sen samaisen hiekkahotellin, jossa olimme jo olleet. Koska tiedämme millainen paikka on, tiedämme varautua etukäteen.

Sen verran hölmöjä kuitenkin olimme, että varasimme hotellin liian lyhyeksi aikaa. Hohhoijaa, oltiinpa hölmöjä. Ei muuta ku uutta varausta kehiin… 61€ per yö ja kuusi yötä siellä vietämme (emme siis viittä, kuten ensin luulimme). Älyttömän halpa, kun miettii, että hotellissa on tosiaan kaikki mitä halusimme; hyvä sijainti, merinäköala, keittiö, ilmainen pysäköinti ja pesulapalvelu. Negatiivisiin puolin voimme vaikuttaa. Varaudumme hiekkaan sisäkengin. Respassa sanomme, ettei huonetta saa tulla siivoamaan ennen puoltapäivää. Näin.

Ongelma ratkottu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *