First night

Lento meni hyvin, tuli jopa nukuttua. Ruoka oli tosi hyvää ja erikoisruuan valinneena riisikakkukin maistui lapsuusvuosien jälkeen! 🙂 Lentokentältä päästiin aika näppärästi pois, vaikkakin passintarkastuksessa meni aikaa. Onneksi Väyrysen Paavo tuli nähtyä, eli jonottaminen ei ollut täysin tylsää 😉 Burger king tsekattu ja kämänen lähikauppa valitettavasti tsekattu myös… Hotellista ja seudusta lisää huomenna! we are…

One more week

Niin se aika kiitää. Olisiko mahdollista, että aika pysähtyisi, kun olemme lomalla? Viime viikolla hankimme käsimatkatavarakokoisen laukun. Isompi matkalaukku onkin tyhjennetty varastoiduista vaatteista ja sitä ollaan pikku hiljaa alettu täyttämään mukaan tulevilla vaatteilla. Mulla on jäljellä viisi työpäivää ja olen töissä vielä ensi lauantain. Olin itseasiassa pyytänyt tarkoituksella ensi lauantain työpäiväksi. Miten voisin olla kotona,…

Weather

Matkaan 26 yötä. Alle neljä viikkoa. Nyt voi sanoa jo rehellisesti, että hieman jännittää. Sää näyttää näin elokuun alussa lämpimältä ja sateiselta. Salaa toivon, että lämpötilat vähän laskisi, ainakin New Yorkissa. There’s no more than 26 nights to go! It’s under four weeks! Now I can honestly say I’m exciting. Weather is looking warm and…

Pientä päivitystä – Small update

Hei pitkästä aikaa! Scroll down to read in english! Ensin pitää päivittää tuo ajoreitti, sillä täällä jo olemassa oleva reitti kuvan kanssa on ihan pikkuisen väärä. Reitti ei ole muuttunut oleellisesti, vain reitti tuolla Carolinan osavaltioissa. Jacksonvillen sijaan yövymme Fayettevillessä ja pienemmässä kaupungissa nimeltä Greenville. Heh, pieni kaupunki… Lyhyen googlettelun jälkeen selvisi, että se on…

Valuuttaa

Elämme vähintääkin mielenkiintoista aikaa. Matkaan on enää 101 päivää jäljellä ja kaikki alkaa olemaan hyvin valmiina, paitsi raha. Viime aikoina olemme saaneet lukea/kuulla jatkuvasti Euroopan alueella olevien maiden velkakriiseistä. Kreikkahan on ollut koko ajan otsikoissa ja Espanjakin enteilee pahasta tulevaisuudesta taloudellisessa mielessä. Huolestuin vähän aikaa sitten uutisesta, jossa dollari oli vahvistunut euroon nähden. Siitä alkoikin…

TJ 122

Kylläpä se aika juoksee! Vielä vähän aikaa sitten luku oli yli 350, sitten yhtäkkiä 200. Kohta luku on enää kaksinumeroinen! Viime kerrastakin on jo aikaa. Viimeksi ajoreitti oli varma, nyt se on hieman muuttunut, ja tällä kertaa voin ilokseni ilmoittaa, että auto on maksettu ja se kustansi 367 euroa viideltätoista päivältä. Myös jokaiselle yölle on…

Aja hiljaa…

Mua ihmetyttää, että todella monet ajattelevat Yhdysvalloissa olevan kamalan kallista. Ei, ei todellakaan. Ainakaan bensa. pic Otin yhteyttä e-autovuokraamoon ja kyselin vähän hintatietoja ja muitakin käytännön asioita. Me vuokraamme auton viideksitoista päiväksi ja hinta on päälle 300 euroa. Hintaan sisältyy vakuutus, jossa on omavastuu pyöreä nolla. Hintaan sisältyy yksi kuljettaja ja lainmukainen matkustajamäärä. Autoa hakiessa…

Rantaloma

Reilu puoli vuotta pitää odotella rantalomaa. Virginia Beachiin on tarkoitus saapua 19.9 ja siellä vietämme jopa viisi yötä. Hotelli on jo tsekattu, mutta se on vielä varaamatta. Hotelli on saanut kehuja muun muassa sijainnista. Hotelli on ihan rannan tuntumassa ja lähellä kaikkea. Fiilistelykuvia siis Virginia Beachista! pic pic pic Säästä vielä sen verran, että ystävämme…

Ajoreitin suunnittelua

Olemme saaneet uuden lukijan. Toivotamme Sphin tervetulleeksi 🙂 Tätä vuotta on eletty jo kuutisen viikkoa ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Lumikk0 on vaihtanut työpaikkaa ja minullekin tarjottiin vakituista työpaikkaa, jonka otin ilomielin vastaan. Työpaikan vaihtumisen johdosta saatiin matkakassaan siirrettyä kerralla reilummin rahaa ja nyt budjettilaskelmat näyttävät hyviltä. Hurrikaani-postauksessa mietimme mahdollista ajoreittiä ja…

Alennusmyynneillä

Toivottavasti kaikilla meni joulu hyvin ja ruoka oli hyvää. Meillä oli älyttömän hyvää kinkkua ja appiukon luona sitten maistelimme myös hyvää kalkkunaa. Joulun jälkeen alkaa alennusmyynnit, niin myös minun työpaikalla. Itseasiassa siellä alkoi hieman ennen joulua, mutta nyt joulun jälkeen on tietysti paljon paljon enemmän tavaraa alennuksessa ja kyllä sitä on tänään myytykin! Myös Hotels.comilla…