dollari euro in english reitti

Pientä päivitystä – Small update

Hei pitkästä aikaa!
Scroll down to read in english!

Ensin pitää päivittää tuo ajoreitti, sillä täällä jo olemassa oleva reitti kuvan kanssa on ihan pikkuisen väärä.

Reitti ei ole muuttunut oleellisesti, vain reitti tuolla Carolinan osavaltioissa. Jacksonvillen sijaan yövymme Fayettevillessä ja pienemmässä kaupungissa nimeltä Greenville. Heh, pieni kaupunki… Lyhyen googlettelun jälkeen selvisi, että se on isompi paikka kuin kaupunki, jossa vartuin!

Niin ja vielä tarkennus tässä vaiheessa: minä olen ainoa kuski, ajokilometrejä on hieman alle 3000km ja auto on meidän vuokrauksessa 15 päivää, joista 7 päivää auto luultavimmin seisoo parkissa. Atlantassa yövymme kolme yötä, Virginia Beachissa viisi yötä.

Matkaan on enää 32 yötä, lentohan on siis 2.9. Lumikk0 kertoikin jo, että rahaa on vaihdettu, mutta nyt sitä rahaa on jo suurinpiirtein 2500 dollarin edestä. Minä täytin vuosia ja työkaverilta sain kehystetyn dollarin, ystävältä kymmenen dollaria (jee), ja isä lupasi synttärilahjaksi dollareita. Koska Lumik0lla on synttärit reissun aikana, hän toivoo synttärilahjaksi dollareita minun tapaani.

Lumikk0 myöntää rehellisesti, että tuleva matka jännittää. Minua ehkä jännittää vain ajaminen, mutta let’s face it; mä ajan tällä hetkellä -99 Nissan Primeraa, jossa ei ole ilmastointia ja tuuletuskin on viallinen, vakionopeudensäädintä ei ole. Joten mä odotan innolla sitä vuokra-autoa, joka on täysin uusi, siisti ja toivottavasti hyvän värinen (naisen pakollinen kommentti). Siinä on automaattivaihteisto (tottakai, kun jenkeistä on kyse), ilmastointi ja se ihana ihmeellinen vakionopeudensäädin (jota en osaa edes käyttää). Veikkaan, että ne parit ekat päivät, kun ajettavaa on eniten, selkä huutaa kerpelettä. Mukaan pakataan kuitenkin fysioterapeutilta saatu tukiliivi, joka toivottavasti auttaa fyysiseen ongelmaan. Henkisiä ongelmia uskon saavani vasta Suomeen palaessamme; “miten nämä vaihteet toimivatkaan”, “typerä tuuletus”.

Alan tässä pikkuhiljaa päivittämään blogia myös toiselle kansainväliselle kielelle, koska kysyntää tuli jo 🙂

Jättäkääpä kommentti, se olis kiva!

-Siiseli

Greetings to our English-speakings! =)

I update our ride route/ road trip. I must say that even though Greenville, NC, looks like a small town via Google Maps, it’s actually larger than the city where I grew up.

And a little clarification to all; I’m only driver in this trip, so I have to drive almost 3000km (~1850 miles), and we rent the car for 15 days. Because we are staying in Atlanta for three nights and in Virginia Beach for five nights, I won’t be driving all the time.

It’s only 32 nights to GO! We are leaving 9/2. Lumikk0 already mentioned that we exchanged money from 1000 euros to 1238 dollars. Now we have exchanged another thousand and now we have about 2500 dollars. I had a birthday and I got from my co-worker one dollar in frames and one of my closest friend gave me ten dollars. Then my father promised to give some dollars too. Lumikk0 is having his birthday while we are on a trip, so like me, he has asked dollars for birthday gift.

Lumikk0 is honest about getting excited. I’m too, but I’m getting anxious mostly about driving. But let’s face it; because now I’m driving -99 Nissan Primera, without air conditioning, ventilation that works funny, gearing that works only manually and has no cruise control, RENTAL CAR sounds amazing! It’s new, cool, I hope also it’s nice colored (I’m, a woman, of course I think that too!). Car has cruise control, air conditioning and of course automatic gearing. Only thing that I’m worried is first couple of days when I’m driving almost 300 miles. I’m thinking about my back, but luckily I have support vest that I got from psyhiotherapist. I think only mental problem is when I get back home to our own car; “how this gear works”, “damn this ventilation!”.

Well, that’s all folks! 🙂

Leave us a comment, we sure like it!

-Siiseli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *